Tänään juhlitaan 1kk synttäreitä ja sen kunniaksi voisi taas vähän päivitellä blogiakin. Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet kovasti sitten viime päivityksen.

Pinkyn silmät aukesivat 16vrk iässä ja Martan 17vrk iässä:

3 viikkoisina iskän sylissä:

3 viikkoisina saivat ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa. Martta innostui heti, Pinky vähän närppi, mutta innostui kunnolla vasta eilen, kun tarjolla oli broilerin jauhelihaa. Annettiin myös ensimmäinen matokuuri, Martta söi tahnan tyytyväisenä, kun taas Pinky puisteli päätään inhotuksesta ja koitti sylkeä tahnat ulos.

 3,5 viikon alettiin harjoittelemaan leikkimistä:

Ja mammakoirakin alkoi saada enemmän ja enemmän omaa aikaa, mm. metsälenkin muodossa:

Pentujen karvanlaatua ollaan jännityksellä seurattu, pentujen isähän on lk, joten pennut voivat olla kumpia vain. Nyt näyttäisi siltä, että molemmat ovat pitkäkarvaisia ja se taas tarkoittaa sitä, että jos vaan muuten on kaikki palikat kohdillaan, taitaa Martta jäädä kotiin. :) 

Pennut täyttivät eilen ruhtinaalliset kaksi viikkoa! En ole Mustikan poismenon jälkeen kirjoitellutkaan, koska, no, ei ole oikeastaan ollut mitään kerrottavaa. Pentuaika on ollut yllättävän helppoa, kun se pullomaito-show loppui ja Justiina on hoitanut oman osansa kiitettävästi, meidän tehtäväksi on jäänyt vain pentusten ihastelu ja punnitseminen kahdesti päivässä. 

Molemmat pennut ovat kasvaneet hyvin ja Marttakin pienempänä saavutti tänään yli 300g painon. Painoa on tullut molemmille n. 18-30g/vrk, kasvavat suorastaan silmissä! :D

Silmistä puheenollen, näyttäisivät olevan aukeamaisillaan. Pinky erityisesti niitä jo raottelee vähäsen, eikä Martallakaan ole enää niin tiukasti kiinni kuin aiemmin. 

Muutama kuva viime viikonlopulta, Pinky löytää kyllä parhaat päikkäri-paikat! 

Raskain mielin kirjoitan tätä. Kaikkeni tein, se ei vaan riittänyt. 

Koko yön taas pyörittelin asiaa mielessäni. Mustikan paino oli noussut kahdessa päivässä 6 grammaa. Edistystä, mutta aivan liian hidasta. Syötin sitä läpi yön ja toivoin joka syötöllä, että vaaka näyttäisi ihmeitä, vaan ei. Aamulla soitin eläinlääkärille kysyäkseni tämän mielipidettä. Pohdittiin vaihtoehtoja. Vielä olisin voinut yrittää, mutta todennäköisesti tässä ei hyvin kävisi. Varasin ajan iltapäivälle. 

Klinikalle päästyämme mietin vieläkin teenkö oikein, luovutanko vain siksi etten itse jaksa enää. Eläinlääkäri tutki Mustikkaa, se oli päässyt taas kuivumaan, kun edellisestä syötöstä oli se 2 tuntia ja ell huomasi myös sieraimesta valuvan hieman nestettä, jota en itse ollut huomannut. Mitään ei olisi ollut enää tehtävissä, pieni oli päästettävä pois.

Olen miettinyt syitä mitkä johtivat tähän. Molemmat heikot pennut syntyivät takajalat edellä ja ilman sikiöpusseja. Todennäköisesti jo synnytyksessä on siis tapahtunut jotain mikä on vaikuttanut tilanteeseen. En myöskään ollut saanut pidettyä pentulaatikkoa riittävän lämpöisenä, lämmittelin sitä ensin kauratyynyillä ja kuumaa vettä sisältävillä pulloilla ja viimein maanantai-iltana sain lämpötyynyn, mutta se oli myöhäistä. Ehkä pennut olisivat jaksanut alusta asti paremmin, jos lämpötyyny olisi ollut heti käytössä. Tai sitten ei. Mutta ainakin opin tästä kaikesta valtavasti ja jos koskaan uskallan enää toista pentuetta tehdä, osaan toimia alusta asti paremmin ja nopeammin.

Eräs kasvattaja sanoi minulle viisaasti, ettei saa jäädä liiaksi suremaan menetettyjä pentuja, vaan pitää iloita ja nauttia näistä hyvinvoivista. Sen aion nyt tehdä. Viimeiset 8 päivää ovat olleet pelkkää huolta ja murhetta, nyt on aika nauttia pentuarjesta. 

Hyvää matkaa Mustikka. <3

Tässä kuvassa Mustikka vielä jaksoi vähän syödä ja Heikko-Peikkokin on vielä tuolla kainalossa. 

 

 

Tänään kuuluu jo aavistuksen parempaa. Panu hoiti yöruokinnat ja minä sain nukkua! Kummasti tuntuu taas kaikki valoisammalta kunnon yöunien jälkeen. 

Eilen tosin epätoivo valtasi jälleen mieleni, kun Mustikka lopetti imemisen kokonaan, ei imenyt nisää, eikä pulloa. Juuri näin kävi Heikko-Peikollekin loppuvaiheessa ja tein illalla päätöksen, että jollei yön aikana tapahdu ihmettä, niin aamulla lähtee Mustikkakin veljensä luo sateenkaarisillalle. Juuri ennen nukkumaanmenoa kuitenkin annoimme vielä pipetillä ruokaa ja yllättäen paino nousikin taas aavistuksen, pääsimme ensimmäistä kertaa 100 grammaan saakka!

Aamulla paino oli pysynyt 100 grammassa, vähän jopa välillä kiikkui ylikin. Ja mikä parasta, sain Mustikan jälleen imemään nisää! Ja ahnaasti imikin, ei kauaa kerralla, mutta kuitenkin. Päätin, että jos ei kerta Mustikka ole valmis luovuttamaan vielä, niin en luovuta minäkään. Taistelu jatkukoon. 

Pennut täyttivät tänään yhden viikon. <3 Pinky painaa jo huikeat 174g ja paino vaan nousee joka punnituksella (punnitaan edelleen koko porukka kahden tunnin välein, kun Mustikalla on syöttö), Panu kutsuukin sitä broileriksi. :D Martta painaa 148g, huikea kehitys silläkin.

Näissä kuvissa näkee hyvin tuon kokoeron: 

Mamman kainalossa saa parhaat unet <3

Ja tässä vielä painonkehitystaulukkoa, tällaista me raapustetaan täällä yötä päivää. :D Kauttaviivalliset ovat ennen ja jälkeen syötön painoja. Näyttääpä muuten surulliselta tuo Heikko-Peikon kesken jäänyt rivi tuossa. :( 

Tänään kävi pahin pelkoni toteen ja jouduin aamuyöstä tekemään raskaan päätöksen. Heikko-Peikko ei jaksanut enää ja oli päästettävä pieni pois. Mustikan tilanne ei ole paljoakaan parempi, mutta parhaamme tehdään sen kanssa edelleen. Molempien paino saatiin pulloruokinnalla pysymään entisellään, mutta kolmen vuorokauden aikana kummankaan paino ei ollut lähtenyt nousuun, vaan jumitti samassa +/-2g. Heikko ei jaksanut lopulta enää imeä edes pulloa. 

Viime yönä Heikon paino alkoikin sitten laskea ja silloin tiesin, ettei ole enää vaihtoehtoja. Aamulla soitin eläinlääkäriin ja otin mukaani sekä Heikon, että Mustikan, pelkäsin että molemmat jäävät sinne, mutta eläinlääkäri sanoi, että jos haluan, voin vielä Mustikan kanssa yrittää. Sille laitettiin letkulla vatsaonteloon glukoosinestettä, jotta saisi voimia ja alkaisi taas syömään paremmin. Ennuste ei ole senkään kohdalla kovin hyvä, mutta koska pentu ei kärsi, päätettiin yrittää vielä. Nyt seurataan tilannetta hetki hetkeltä ja varaudutaan pahimpaan, mutta toivotaan ihmettä! Paino oli aavistuksen noussutkin tänään, mutta en uskalla vielä iloita.

Sydäntä särkevintä tässä kaikessa oli kuitenkin tuoda Justiinalle takaisin vain yksi pentu. Se nuoli sen ja sitten meni kaivamaan pyyhkeitä, joissa pennut olivat olleet ja etsi toista. Sen jälkeen se on vahtinut minua kuin haukka, kun otan pennun ruokittavaksi tai punnittavaksi, etten vain hukkaa niitä yhtään enempää. :( Myös puolustaa pentuja meidän muilta koirilta entistä hanakammin, vaikka ne ovatkin tietysti portin takana. Sääliksi käy ja kamalaa, jos joudun siltä toisenkin viemään. :(

Mutta ei tämä onneksi ole ollut pelkkää surua ja murhetta, Martta ja Pinky ovat kasvaneet valtavasti tänä aikana, Justiinalla on maidot noussut kunnolla ja lisäruokintaa ei näiden kahden kanssa enää tarvita, Pinky painaa jo 152g ja Martta 132g ja ovat eloisia ja virkeitä, täytyy olla kiitollinen näistä ihanuuksista. 

Hyvää matkaa Pikku-Peikko, nyt sinun on hyvä olla. <3